Karu Films 10v
Karu Films täytti täydet 10 vuotta keväällä 2024! Karun tarina alkoi vuonna 2014 kun ystävykset Lauri, Antti ja Turkka olivat juuri tehneet ensimmäisen yhteisen keikkansa. Projekti oli vauhdikas, päivä pitkä ja paluumatkalla olo väsynyt mutta onnellinen. Kaikilla oli sama fiilis: jos tällaisia reissuja saisi tehdä työkseen, ei parempaa voisi toivoa!
Rulla Media, Sugar Bros vai Karu?
Ja niin alettiin reissusuunnitelmia laatia yhteisen yrityksen varalle. Aloituspalavereita (tai OY:n perustamisbailuja, kuten silloin puhuttiin) pidettiin useampia. Kuviot olivat muuten selvillä mutta nimi puuttui. Lukuisten “nimikarkelot” -listausten jälkeen kaikkien mieliin oli jäänyt kaikumaan yksi sana ylitse muiden: Karu. Niin saatiin lopulta nimet paperiin, firma pystyyn ja skumppapullot auki!
Jos muita nimivaihtoehtoja katsoo tarkemmin, voidaan todeta, että ihan hyvin valittiin. Ja ihan mukavasti nämä 10 vuotta on muutenkin menneet. Vaikka kasvua ja kehitystä on tullut joka osa-alueella, on menossa silti mukana samaa ystävyyden otetta, tekemisen huumoria ja intohimo alaa kohtaan.
Juhlintaa 10 vuoden edestä!
Nimikarkeloista on kulunut vuosikymmen ja päivääkään ei olla Karua kaduttu. Hieno taival sai ansaitsemansa välietapin kun Karun 10v juhlia karkeloitiin idyllisessä Bistro Viljassa toukokuussa 2024. Juhlat pidettiin kesäisesti festariteemalla niin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuin perheille ja ystäville.
Karu 10v Summerfesteillä nähtiin huikeita esiintyjiä: Jarkko Caven, Laura Moisio, Jukka Nousiainen, Joni Ekman ja Jaakko & Jay. Nähtiinpä juhlissa myös Karun katu-uskottavaa edustusta kun Antti Seppäsen luotsaama Tasottajat ja Mikael Vanninen House Band valloittivat lavat. Karnevaalitunnelmaa toiseen juhlapäivään toi myös massiivinen sambakulkue, josta vastasi Sambakoulu Roseira. Päivänvalon näki myös ääriharvinaiset Karu 10v -juhlaviirit (vai pöytästandaarit?) sekä juhlia varten leikattu 10v-dokkari.
Juhlinnan lomassa tehtiin myös hyvää! Karun synttäritoive oli kerätä mahdollisimman mukavan kokoinen potti Pelastakaa Lapset ry:n hätäapukeräykseen Ukrainan lasten hyväksi. Pottiin saatiin komeat 1 885 euroa!
Sydämellinen kiitos ystävät, perheet, asiakkaat, artistit, Bistro Viljan väki sekä kaikki Karun tarinassa mukana olleet!