Karun tarina

Tien päällä rämisi pakettiauto ja ilmassa puri pakkanen. Lämmityksen määrästä kinasteltiin, kun yksi hikoili, toinen tärisi ja kolmas painoi peukaloilla silmänreiät ikkunaan, jotta näkisi tielle. Kolmikko oli matkalla ensimmäiselle yhteiselle keikkareissulleen Pohjanmaalle Isoonkyröön.

 

Palohälytyksestä hurraa-huutoihin

Kuvauspäivä paikallisessa koulussa oli haastava: kohtauksia ja ohjattavia henkilöitä oli paljon, eikä aikataulukaan antanut armoa. Oppilaat riehuivat, opettajat sotkivat työhuoneensa ja kokeet revittiin palasiksi. Kaikki meni palohälytystä lukuunottamatta suunnitelmien mukaan. Tuloksena syntyi lennokas video nimeltä Pulpetin yllä, joka pyöri muun muassa paikallisessa elokuvateatterissa.

 

”Jokainen keikka on huippureissu”

Paluumatkalla autossa oli hiljaista. Kukaan ei olisi halunnut vielä päättää yhteistä reissua. Seikkailun jano kiteytyi ajatukseen perustaa oma yritys. Vaikka Karun nimeä ei ollut vielä olemassa, sen motto sai alkunsa: “jokainen keikka on huippureissu.” Tänä päivänä Karu työllistää kymmenkunta alan ammattilaista ja oma kalusto sekä kokemus ovat kasvaneet merkittävästi. Silti sama seikkailunhalu on pysynyt mukana. Tavoite onkin, että yhä edelleen jokaisen asiakkaamme projekti on huippureissu.