Animaatio-Monni kertoo lastensuojelusta

Asiakas

Monni-hanke

Animaatio

Animaatio

Monni on lastensuojelun kehittämisen hanke. Suunnittelimme ja toteutimme tarinallisen animaation Oma tiimi -kokeilusta asiakkaan käsikirjoituksen pohjalta.

Tavoite

Lastensuojeluun liittyy negatiivisia mielikuvia. Sanat sossu tai laitos harvoin yhdistetään iloiseen ja huolettomaan lapsuuteen, vaikka ne liittyvätkin hyvinvointityöhön. Monni-hankkeen tavoitteena on inhimillistää lastensuojeluprosessi ja estää lapsen liukuhihnamainen siirtyminen laitoksesta toiseen. Animaation haaste olikin piilottamisen sijaan esittää, miten synkältä lastensuojeluprosessi voi nuorelle näyttäytyä ja kertoa, miten MONNI voi valaista tätä polkua. 

 

Toteutus

Kuvituksiin loimme satukirjamaisen ja rosoisen visuaalisen tyylin. Mustavalkoinen synkkyys vaihtuu pirteisiin MONNI-väreihin samalla kuin kasvottomat laitokset vaihtuvat iloisiin ammattilaisiin. 

Hahmojen suunnittelussa tähtäsimme samaistuttavuuteen, joten ihmishahmot eivät selkeästi edusta mitään sukupuolta.  Päähenkilö on varautunut nuori, kun taas hanketta edustaa yliluonnollinen supersankari-Monni. Piirrosanimaatio mahdollistaa realismin ja fantasian yhdistymisen. Leikkisä animaatio tiivistää hankkeen tavoitteet tarinaksi.

Muita samankaltaisia:
Eeppinen animaatio Ilveksen kotipeleihin

Ilves Hockey

Käsikirjoitimme ja suunnittelimme vauhdikkaan animaation Ilveksen kotipelien alkushowta varten

Vauhdikkaat 3D-animaatiot älykkäistä varastoista

FENTEC Oy

Suunnittelimme napakat esittelyvideot FENTECin älykkäistä varastoratkaisuista 3D-animaation keinoin

Huimapäinen animaatio-tunnari

Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy

Räjähtävä animaatiotunnari Kuokkavieras Kataja tosi-tv-sarjalle.