Näin tehdään Perjantai-animaatiot
Yle Perjantai on TV1:llä esitettävä keskusteluohjelma, joka koostuu vieraiden haastatteluista, n. 10 minuutin dokkarista ja noin minuutin pituisesta animaatiosta. Joka viikko käsitellään uutta ajankohtaista aihetta, jota varten käsikirjoitamme ja toteutamme noin minuutin mittaisen animaation sekä avainkuvan.
Perjantai pistää miettimään
Animaation tavoite on syventää aihetta ja luoda sille kokonaan uusi, usein humoristinen, näkökulma. Ohjelmassa käsiteltävät aiheet ovat usein raskaita, vaikeita ja synkkiäkin, joten tarve pienelle kevennykselle on paikallaan. Huumori on aina ollut Perjantain animaatioissa läsnä, joskus jopa kyseenalaisilla tavoilla. Parhaimmillaan se kuitenkin tempaisee katsojan mukaansa ja saa kiinnostumaan aiheesta.
Ideasta kansikuvaksi
Animaation sisältöä pohditaan yhdessä Perjantain toimituksen ja Karun tiimin kesken. Ideoiden pohjalta luomme ensin jakson avainkuvan, jonka tarkoitus on herättää mielenkiintoa, tiivistää lähetyksen aihe ja paljastaa viikon otsikko. Avainkuva toimii esimerkiksi Yle Areenassa lähetyksen kansikuvana.
Avainkuvan suunnittelun jälkeen minä, Teemu Niskanen ja Lauri Kuusela ideoimme ja käsikirjoitamme animaation. Tässä kohtaa kaikki ideat hyväksytään ja aikamoisia ideoita siellä suljettujen ovien takana heitelläänkin. Lopulta niistä kuitenkin syntyy yksinkertainen tarina, jossa juontaja Sean Ricks seikkailee mitä kummallisimmissa paikoissa ja kokee teemaan liittyviä kommelluksia.
Kansikuvasta animaatioksi
Animaatioiden työstäminen alkaa storyboardin piirtämisellä, sillä usein pelkästä käsikirjoituksesta ideat eivät välity riittävän hyvin. Storyboardin pohjalta aloitan itse hahmojen animoinnin ja Teemu taustojen kuvituksen.
Animaation eri palasten, eli hahmojen ja taustojen, ollessa valmiina ne paketoidaan yhteen. Tämän jälkeen kohtausten kestot hiotaan kuntoon, ja osa animaatioista viimeistellään After effectsin puolella. Tästä lopulta muodostuu kokonainen animaatio, joka usein käy läpi pari muutoskierrosta ennen kuin äänisuunnittelijamme Mikael Vanninen ottaa siitä kopin ja viimeistelee teoksen sopivalla äänimaailmalla. Äänisuunnitteluun kuuluu usein osana myös nauruhermoja kutkuttava ääninäyttely, jonka hoidamme omalla porukalla.
Kun lopullinen animaatio on saatu uunista ulos, lähetetään se Perjantain väelle katseluun. Tykkäämme myös Karun porukalla katsoa yhdessä uusimmat teokset. Ihmisten hauskat reaktiot ovat ehdottomasti paras palkinto intensiivisen työn päätteeksi.
Katso Perjantai-animaatioiden kooste työmme-sivulta. Kaikki tekemämme animaatiot voi kahlata läpi Youtube-kanavaltamme.