Kasvatetaan iloa – Ohjevideoita Kekkilän tyyliin

Asiakas

Kekkilä Garden

Ohjevideo

Ohjaus

Videotuotanto

Kekkilän nimi ja tuotteet ovat tuttuja lähes jokaiselle viherpeukalolle ympäri Pohjoismaiden. Loimme brändin uutuustuotteista ohjevideoita, joissa tyyli ja tieto kohtaavat.

Tavoite

Tavoitteenamme oli esittää elävän kuvan ja infografiikan keinoin Kekkilän uutuustuotteiden käyttöä alan harrastajille. Videoiden viesti haluttiin kertoa mahdollisimman selkeästi,  samalla ylläpitäen Kekkilän omaa visuaalista tyyliä sekä näyttävää kuvakerrontaa.

 

Toteutus

Kekkilän vahva some-vaikuttaminen ja visuaalinen tyyli antoivat selkeät linjat, joiden puitteissa toimia. Kekkilä oli luonut alustavat käsikirjoitukset, joita tuotantomme noudatti. Kuviin pääsi niin viherkasvien hoitoa kuin puutarhatuotteiden istuttamista.

Halusimme, että Kekkilän brändi-ilme saa kaverikseen vähintään yhtä laadukkaan kuvauksen ja valaisun. Leikkausvaiheessa saimme vapaat kädet sovittaa kuvattu materiaali alkuperäisiin käsikirjoituksiin. Videoista tehtiin lisäksi omat versionsa Ruotsin ja Viron markkinoille.

“Ihana mennä messuille näin laadukkaan av-materiaalin kanssa! ❤”

Mari Kaartokallio, Senior marketing specialist, Kekkilä

12

erilaista videota

36

kieliversiota

10 961

katselukertaa Youtubessa

Laitetaanko pakettiin jotain vastaavaa? Kysy tarjous ja keskustellaan lisää!

Muita samankaltaisia:
Leffaetiketti haltuun animaation avulla

BioRex Cinemas

Ikoniset leffahahmot ohjeistavat leffaetiketin salat tässä BioRex-teattereille suunnatussa animaatiotuotannossa

Uuden brändin lanseeraus

Guidin

Guidinin uuden nimen ja ilmeen julkistus brändielokuvan, valokuvien, animoidun ohjevideon sekä julkistustilaisuuden livestreamin voimin.

Framery pala palalta

Framery

Frameryn kopin kokoamisohje stop-motion-tekniikan avulla.